Tainan kysyessä Topia isäksi Tessan pennuille oli
Niinalle ja Harrille (Topin omistajat) ilman muuta
selvää, että Topin oma pentu täytyy saada perheen
toiseksi koiraksi.
Sanni on kooltaan sopiva eli
Topin iso koko ei ole periytynyt. Luonteeltaan
Sanni on emänsä ja isänsä sekoitus. Sanni on
toisaalta avoin ja ystävällinen kuin emänsä, mutta vieraille se on
varauksellinen kuten isänsä. Sanni on isäänsä verrattuna
lähinnä "barbaari". Sanni olisikin varmaan hyvä
rottakoira, kun taas Topi ei luultavasti suostuisi
rottiin koskemaankaan; paitsi valmiiksi fileerattuina...
Topi on niin herrasmies! Sanni myös pomottaa aivan surutta isäänsä ja Topi
onkin tossun alla. Sanni on perusluonteeltaan paljon
rennompi kuin isänsä ja vahtimisviettikään ei ole niin
vahva kuin Topilla. Kaikin puolin kiva koira! Miinuksia
tulee vain nirsoilusta ruuan kanssa ja sisäsiisteyden
kanssa on yölliseen aikaan välillä vähän sanomista...
Ulkoilua
kylmällä tai huonolla ilmalla Sanni inhoaa sekä
aamuherätyksiä; se yrittääkin aamulenkin aikaan
piiloutua milloin mihinkin, ettei ulos tarvitsisi
lähteä. Tähän ei oikein sovikaan se, että Sanni pitää
uimisesta. Se ei luultavasti vielä tiedä, etteivät kääkät yleensä pidä
vedestä.
Näyttelyissä on käyty jonkin verran
ja ihan hyvä lausuntoja saatu. Ensimmäiseen näyttelyyn
osallistuttiin 19.3. 2006 ja Sanni oli hienosti PEK1, KP ja ROP-pentu.
Sanni sai hienosti ensimmäisen Sert:insä Heinolassa 20.8. 2006!
Sannikin harrastaa agilitya ja silloin menee hyvin, kun neitiä kiinnostaa;
tosin vauhti ei radalla päätä huimaa. Parit kisat on tänä keväänä
käyty harjoittelemassa.
Pentujen tekemisen saa
Sannin osalta unohtaa. Sanni sterilisoitiin, koska sen valeraskaudet
olivat tosi rankkoja.
Sannin näyttelylausunto
Tampereelta 19.3. 2006
8,5 months, correct size for age, compact. Very good
bodysubstance. Strong bones. Correct head & teeth.
Well-set ears. Too long in croup during movement. Little
bit too long in stomach part of body. Good quality of
coat.
PEK1, KP, ROP-pentu
Judge Refet Hadzig
Kankaanpään lausunto 8.4. 2006
Kooltaan ja mittasuhteiltaan oikea, ikäisekseen hyvin
kehittynyt, joka voisi olla lanneosaltaan lyhyempi,
erinomainen pään linja, hyvä kaula, hyvä luusto, hyvä
karva ja väri, hieman lyhyt olkavarsi, muuten hyvin
kulmautunut, valitettavasti koira nostelee liikkeessä
eturaajojaan turhan korkealle ja takaraajat jäävät
rungon alle.
JUN, EH1
Tuomari Hilkka Salohalla
Mäntän lausunto 4.6. 2006
Ruskea, erittäin
hyväntyyppinen juniori, jonka olemus on liikkuessa vielä
hieman takakorkea, tyypillinen pää, sivuille asettuneet
haja-asentoiset korvat, hieman haalistunut kirsu,
leikkaava purenta, hyvä rintakehä ja häntä, riittävän
vankka luusto, hyvät kulmaukset, litteät takakäpälät,
mustat kynnet, hyvä liikunta ja väritys.
JUN, EH
Tuomari Jouko Yrjölä